Riitta Matilainen: tiivistelmä

Riitta Matilainen

Rahapelaaminen ja kulttuuri

11.1.2009 kello 14.30-16.30

MITÄ RAHAPELAAMINEN OPETTAA SUOMALAISTEN HISTORIASTA?

Rahapelaaminen on kiinnostava kulutuskäyttäytymisen muoto, joka on noin viimeisen sadan vuoden aikana muuttanut muotoaan salatusta ja paheksutusta huonosta tai jopa synnillisestä käytöksestä hyväksytyksi ja normaaliksi osaksi suomalaista elämänmenoa ja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoitusta.

Ongelmapelaamiseen ja peliaddiktioon liittyvä diskurssi muodostaa tästä kehityskulusta kiinnostavan poikkeuksen. Vaikka rahapelaaminen jo itsessään on erittäin mielenkiintoinen, tärkeä ja toistaiseksi hämmentävän vähälle huomiolle ainakin historiantutkimuksessa jäänyt aihe, rahapelaaminen ja siihen liittyvät keskustelut, käytännöt ja asenteet ikään kuin heijastavat koko yhteiskunnan muutoksia. Rahapelaamista tutkittaessa esille nousevat kysymykset muun muassa suomalaisen yhteiskunnan demokratisoitumisesta ja eri yhteiskuntaluokkien raja-aitojen madaltumisesta, naisten ja miesten aseman tasa-arvoistumisesta, suomalaisen kulutuskulttuurin synnystä ja kehityksestä, sekulaarisaatiosta, vapaa-ajanvieton muutoksista, kaupungistumisesta ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisesta. Luonnolliselta tuntuvan vertailukohteen suomalaiselle rahapelipolitiikalle ja rahapelaajien rahapeliasenteille ja -käytännöille tarjoaa suomalainen alkoholipolitiikka.

Esitykseni keskiössä on suomalaisten suhde sekä lailliseen että laittomaan rahapelaamiseen sekä eri rahapelimuotojen kehitys 1900-luvulla. Raha-automaattiyhdistys (tästä lähtien RAY), Veikkaus ja Suomen Hippos tytäryhtiönsä Fintoton kautta ovat valtion myöntämien rahapelilupien turvin hallinneet laillista rahapelikenttää Suomessa. Niiden keräämät tuotot on ohjattu urheilun, tieteen, taiteen, kansanterveyden, nuorisotyön ja hevosurheilun hyväksi. Veikkauksella on lupa panna toimeen raha-arpajaisia sekä harjoittaa veikkaus- ja vedonlyöntitoimintaa. RAY:llä on yksinoikeus raha-automaatti-, kasinopeli- ja pelikasinotoimintaan. Fintoto Oy on toto- eli hevospelejä pyörittävä yhtiö. Näiden toimijoiden monopoliasemilla on ollut kauaskantoinen vaikutus suomalaisten rahapeliasenteisiin ja -käytäntöihin. Laitonta rahapelaamista on innokkaasti harrastettu esimerkiksi tukkikämpillä, armeijassa ja kaupunkien peliluolissa, mutta sen laajuudesta tai peleissä käytetyistä rahamääristä on vaikea saada luotettavaa tietoa. Rahapelaamisen määrittely ei mitenkään yksinkertaista. Keräämässäni muistitietoaineistossa (yhdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa vuosina 2006 ja 2007) muistelijat määrittelivät rahapelaamiseksi myös esimerkiksi kolikonheiton, ketjukirjeet ja pörssipelaamisen.

Olen omassa käynnissä olevassa väitöstutkimuksessani kiinnostunut rahapelaajien tunteista, motivaatioista, iloista, suruista sekä rahapelikäytännöistä. Erityisesti rahapelaamiseen liittynyt unelmointi kiehtoo minua. Historiallisessa tutkimuksessa on yleensä ajateltu, että unelmointi on muodostanut vastakohdan rationaaliselle kulutuskäyttäytymiselle. Itse olen kallistumassa siihen suuntaan, että unelmointi oli ja on elintärkeä osa ihmisten rahapelikäyttäytymistä eikä sitä voida pitää irrationaalisena toimintana. Historiallisesti monille suomalaiselle rahapelit ovat olleet ainoa mahdollisuus päästä käsiksi isoihin rahoihin tai joskus jopa edes sellaisiin rahoihin, jotka helpottaisivat arkielämää tai mahdollistaisivat esimerkiksi kestokulutustavaroiden kuten autojen tai jääkaappien oston. On siis ollut tavallaan rationaalista veikata ja pelata rahapelejä, jos muuten ei ole pystynyt rikastumaan. Rahapelaaminen ja voitoista unelmointi on antanut mahdollisuuksia kuvitella mielessään erilaista tulevaisuutta. Rahapelaaminen on monille myös ollut yhteisöllistä toimintaa; pajatsoa on pelattu baareissa porukoissa ja työpaikoilla on täytelty kimppalottokuponkeja. Unelmien ja rahapelaamiseen liittyvien myyttien lisäksi painottaisin myös rutiineja pinnalta katsoen arkipäiväiseltä ja melko vakiintuneelta vaikuttavan suomalaisen rahapelaamisen ymmärtämisessä. Onko kestoloton täyttäminen kymmeneksi viikoksi pelaamista vai rutiinia?

Heikki Ylikangas arveli Veikkaus-historiikissaan vuonna 1990, että Suomessa veikkaaminen on koettu ensi sijassa suhteellisen harmittomana onnenpelinä eikä sitä ole pidetty uhkapelinä. Tämä saattaa olla totta veikkaamisen kohdalla useista eri syistä johtuen, mutta Suomessakin rahapelaamista on historiallisesti paheksuttu ja pidetty syntisenä. Olli Alho kiteytti 1980-luvun alkupuolella rahapeleillä olevan uskontoa muistuttava oopiumin kaltainen luonne, joka "tarjoaa ahtaissa oloissa eläville ihmisille ja luokille kuvitelmia henkilökohtaisen taloudellisen tilanteen yhtäkkisestä, ihmeenomaisesta muuttumisesta, ilman näiden ihmisten omaa aktiivista muutokseen tähtäävää panosta." Alhon mukaan juuri tästä luonteesta juontuu rahapeleihin kohdistettu moraalinen vastustus. Protestanttinen taloudellinen etiikka vaatii, että varallisuuden tulee perustua työhön ja taloudelliseen toimintaan. Ylimääräinen, "outo" raha ikään kuin sekoittaa maailmanjärjestyksen, jossa eteenpäin pitäisi ideaalisesti mennä rehellisellä työnteolla ja ahkeruudella. Manfred Zollinger on kiteyttänyt provosoivasti protestanttisen ja katolisen Euroopan välisen eron seuraavasti: katoliset pelkäävät sitä mitä tapahtuu, jos he eivät voita, ja protestantit sitä, mitä tapahtuu, jos he voittavat. Lisäksi Suomessa kuten monissa muissakin maissa laiton rahapelaaminen on ollut suuren yleisön mielissä osa epäpyhää kolmiyhteyttä eli laittomaan rahapelaamiseen on lähes aina liittynyt tai liitetty mielikuva ryyppäjäisistä ja maksetuista naisista. Laillistettu rahapelaaminen ja siihen liittyvät käytännöt ovat onnistuneet murtamaan tämän mielikuvan rahapelaamisesta lähes täydellisesti. Voidaankin puhua rahapelaamisen "kesyttämisestä" ja "kesyyntymisestä": paheksutusta miesten yksinoikeudesta on tullut osa suomalaista hyväksyttyä elämänmenoa niin miesten kuin naistenkin osalta.

Käyn esityksessäni läpi suomalaisen rahapelitarjonnan historiaa, jota Suomessa värittää kaksi mielenkiintoista seikkaa: Ruotsin esimerkki ja "pelko" sekä ensimmäisen Suomen itsenäisyyden ajan rahapelejä säätelevän lain säätäminen vasta vuonna 1965. Ruotsin esimerkin vaikutus näkyy hyvin vahvasti arpajais- ja totolainsäädännössä 1920-luvulla sekä Veikkauksen perustamisessa vuonna 1940. Valtiota vaivaavan rahapulan lisäksi näen arpajaisten laillistamisessa ja Veikkauksen synnyttämisessä merkkejä taloudellisesta nationalismista eli ajatuksesta, että suomalaisten rahapelivarojen pitää hyödyttää kotimaisia kohteita eikä virrata ulkomaille, lähinnä siis Ruotsiin.

Hieno esimerkki erilaisten suurten, koko yhteiskuntaa ja sukupuolijärjestelmää ravistelevien muutosten ja rahapelaamisen yhtymäkohdista on ruotsinlaivamatkailu, jota voidaan pitää "tavisten vapauden valtakuntana". Rahapelaamiseen liittyvistä muistitietoaineistoista nousee vahvasti esille ruotsinlaiva sellaisena kulttuurisena tilana, jossa normaalit arkielämän säännöt ja normit voidaan hetkeksi unohtaa ja jossa estot rahapelaamisenkin suhteen heitetään romukoppaan.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta:

Alho, Olli: Uhkapelit. Kirjassa Pelit ja leikit. Kalevalaseuran vuosikirja 61. Toim. Pekka Laaksonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1981, s. 104-116.

Falk, Pasi, ja Mäenpää, Pasi: Lottomiljonäärit. Tutkimus suomalaisista lottovoittajista. Gaudeamus, Tampere 1997.

Husz, Orsi: Drömmars värde. Varuhus och lotteri i svensk konsumtionskultur 1897-1939. Gidlund 2004.

Julin, Petra: "Ja sitten se hirtti itsensä". Tarinoita lotto- ja veikkausvoittajista. Kirjassa Vitsistä videoon. Uusia kirjoituksia nykyperinteestä. Toim. Eeva-Liisa Kinnunen, Kaarina Koski, Riikka Penttilä ja Minttu Pietilä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1996, s. 279-288.

Julin, Petra:Tuhat ja yksi konstia voittaa lotossa, arpajaisissa ja veikkauksessa. Tammi Helsinki 1997.

Kortelainen, Jukka: Pajatso ja kansanterveys. Raha-automaattiyhdistys 1938-1988. Porvoo 1988.

Kuvaja, Risto: Raha-arpajaiset 1926-1976. 50 vuotta suomalaista raha-arpajaistoimintaa. Raha-arpajaistoimikunta Helsinki 1976.

Luoto, Santtu ja Wickström, Mika: Kansanterveydelle. För Folkhälsoarbetet. Pajatson historia Suomessa. WSOY 2008.

Matilainen, Riitta: " Sitä lauantai-iltaa ei muuten voinut ajatellakaan" - Suomalaiset ja rahapelaaminen 1900-luvulla , s. 4 - 7. Hyvinvointikatsaus 4/2006, Tilastokeskus.

Matilainen, Riitta ja Valkama, Juha-Pekka: Suomalaisen rahapelitarjonnan historiaa , s. 8 - 9. Hyvinvointikatsaus 4/2006, Tilastokeskus.

Norberg, Johan. R: Idrottens väg till folkhemmet. Studier i statlig idrottspolitik 1913-1970. SISU Idrottsböcker 2004.

Pienet pelit, suuret setelit ñ suomalainen voittaa aina. Veikkaus 1940-2000. Oy Veikkaus Ab, Jyväskylä 2000.

Tammi, Tuukka: Yksinoikeus peleihin, yksinoikeus ongelmiin? Miksi rahapeliongelmista tuli yhteiskunnallinen huolenaihe? Yhteiskuntapolitiikka 73 (2008):2, s. 176-184

Ylikangas, Heikki: Markat miljooniksi. Puoli vuosisataa suomalaista Veikkausta. Veikkaus 1990.

Tulossa:

Matilainen, Riitta Founding of two Finnish gambling monopolies in 1938 and in 1940: a question of money or something else? 30 käsikirjoitussivua. Tulossa julkaistavaksi Sytze Kingman toimittamaan ja Routledgen julkaisemaan kirjaan Cultural perspectives on gambling organizations: Backgrounds, Scenes and Contexts vuonna 2009..

Matilainen, Riitta: "Doing the pools became so important that a Saturday night was unthinkable without it" - Gambling and gamblers' experiences in the 20th century Finland, 17 käsikirjoitussivua. Tulossa julkaistavaksi italialaisessa Ludica-lehdessä vuonna 2009.